Vuoden kääntyessä loppua kohti haluamme kiittää ykaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluvasta vuodesta, joka onkin ollut kaikin tavoin poikkeuksellinen.
Perinteitä noudattaen ja osana yhteiskuntavastuutamme me Kuntamaisemassa ja NHG:llä lahjoitamme tänäkin vuonna joululahjana osaamistamme pro bono yhteiskunnallisesti merkittävään kohteeseen. Koska Covid19-pandemia on haastanut koko yhteiskuntaa kuluvana vuonna, toteutamme lahjaprojektin koronan vastaiseen taisteluun.
Toivotamme rauhallista joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!
P.S. Vilkaise myös kuulumiset viime vuoden joululahjaprojektistamme, jonka toteutimme Vantaan kaupungin lastensuojelun jälkihuoltoon yhdessä Lastensuojelun keskusliiton kanssa: Nuoret kaipaavat tukea aikuistumisen kynnyksellä: Vantaan lastensuojelussa kehitetään siirtymää jälkihuoltoon asiakaslähtöisesti
Kuntamaisema tarjoaa asiantuntijapalveluita kuntien, kaupunkien ja yhteistoiminta-alueiden johtamiseen ja tietotarpeisiin. Olemme Suomen johtava kuntien toiminnanohjauspalveluita tuottava yritys. Kuntamaisema on osa Nordic Healthcare Group -asiantuntijataloa.