Huittisten talousarvioprosessi eteni vuokratalousjohtajan voimin

Uutiset

18/06/2020

 

Talousarvioprosessi ja käytännön talousasiat tarvitsivat kiireesti tekijää, kun Huittisten kaupungin hallintojohtaja siirtyi yllättäen uusiin haasteisiin. Muutamaa vuotta aiemmin Huittinen oli lopettanut henkilöstöjohtajan ja talousjohtajan virat, ja siten myös kaikki talousasiat kuuluivat hallintojohtajalle, joka nyt siirtyi muualla.

Huittinen päätyi osa-aikaisen vuokratalousjohtajan käyttöön, sillä niin isoja kokonaisuuksia, kuten sopeuttamisohjelmaa ja talousarviota piti saada vietyä kiireesti eteenpäin, kuin myös arkisia kunnan talousasioita piti hoitaa. Samalla Huittinen sai rauhassa edistää uuden hallintojohtajan rekrytointiprosessia, kun talousasiat hoituivat ulkoisin apuvoimin vajaamiehityksestä huolimatta.

Yhteistyö Kuntamaiseman kunta- ja talousasiantuntijan kanssa kesti viitisen kuukautta. Vuokratalousjohtajana hän istui paikan päällä Huittisissa kahtena päivänä viikossa, jossa hän osallistui mm. virkamiehen roolissa johtoryhmän kokouksiin. Lisäksi hän oli muina päivinä tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse, joten yhteydenpito sujui mutkattomasti.

”Vuokratalousjohtajan apu oli meille tässä tilanteessa todella tärkeä, sillä talousarvioprosessin eteenpäinvieminen oli kriittistä. Meille toimi hyvin tämä malli, jossa saimme asiantuntijan väliaikaisesti omaan taloon tekemään niin käytännön arkisia taloushallinon töitä kuin myös tuottamaan talousanalyysin sopeuttamisohjelman pohjaksi. Arkisen avun lisäksi talousanalyysi ja Kuntamaiseman kattava vertailudata auttoivat tunnistamaan säästökohteet. Säästöohjelma hyväksyttiin marraskuussa,” kertoo Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa.

Peltomaa kiittelee vuokratalousjohtajaa erinomaisena väliaikaisena ratkaisuna. ”Meille oli tärkeää, että asiantuntijasta tuli myös konkreettisesti osa työyhteisöämme ja hän toimi ikään kuin virkamiehen roolissa. Toki hallintojohtajan sijaiselle rajattiin tehtävät, joihin liittyi julkisen vallan käyttöä. Joustava malli, jossa asiantuntija oli osan viikkoa paikan päällä ja osan viikkoa tavoitettavissa etänä, oli meille erittäin toimiva.  Myös uuden hallintojohtajan aloittaessa elokuussa asiantuntija auttoi sujuvassa siirtymässä. Kun saimme vielä marraskuussa talousjohtajan rekrytoitua, pääsimme taas omin voimin toimimaan täydellä miehityksellä,” Peltomaa kiteyttää.

Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa